Klassinen Rooma oli keskiajalle tultaessa pienentynyt sekä asukasmäärältään että pinta-alaltaan huomattavasti, eikä ollut juuri muuta kuin rykelmä roomalaisajalta perinnöksi jääneitä paikkoja, kirkkoja – joista seitsemän laskettiin keskeisiksi – sekä teitä jotka yhdistivät nämä paikat seitsemän kukkulan alueella. Myöhempi ’asemakaava’ on useiden eri paavien ponnistelujen peruja; paavi Sixtus V organisoi nykyisen ympyränmuotoisen asemakaavan Rooman kaduille – hänen tarkoituksenaan ei ollut järjestää kaupunkia yksittäisten tilaa määrittävien maamerkkien kautta, vaan ”sarjaksi kokemuksia, joita ulkoiset maamerkit jaksottaisivat ja tekisivät näkyväksi”.

Juuri Sixtus V sijoitti kaupunkiin aiemmin tuodut obeliskit uudelleen ympäri kaupunkia, avainkohdiksi helpottamaan organisointia. Obeliskien valinta tuskin oli sattumaa, obeliskin kuvatessa auringon sädettä suhteessa auringonkiertoon, symboloiden kaiken maanpäälliseen järjestyksen sekä ajan ja paikan jäsentymisen perustaa; muinaisen maailmanpuun tavoin se kannatteli tunnettua maailmankaikkeutta – toisin sanoen se merkitsi tiettyä (täydellistä) maailman jäsentämisen tapaa. Useimpien pyhien kaupunkien tavoin, myös Rooman voidaan ajatella pyrkivän täten heijastamaan ’täydellistä kaupunkia’, toistamaan taivaallista järjestystä maan päällä ja yhdistämään siten sisäisen ja ulkoisen todellisuuden yhdeksi kokonaisuudeksi niin kaupunkijärjestyksen kuin arkkitehtuurinkin osalta. Yleisesti ottaen yhtenä keskeisenä elementtinä tässä järjestelmässä on myös muinainen astrologinen tietämys maailmanjärjestyksestä; sama ajatus on – väitetysti – nähtävissä niin muinaisen Egyptin ja joidenkin Lähi-idän  kaupunkien (Jerusalem) järjestäytymisen tavassa, kuin myös vanhojen intiaanikorkeakulttuurien keskusten tavassa jäsentää tila ja aika rajojensa sisällä.

Tämä ajattelutapa heijastuu todennäköisesti edelleen kaikissa myöhemmissä asemakaavoissa, hieman samaan tapaan kuin pyhä geometria kultaisine leikkauksineen kaikuu kaikessa myöhemmässä geometriassa. Sixtuksen aloittama uudistus tämän järjestelmän päivittämiseksi Roomassa alkoi varsinaisesti vasta hänen kuoltuaan 1590, mutta sen merkit ovat selvästi näkyvissä vielä nykyäänkin.

Nyky-Roomassa obeliskit merkitsevät aukioita joista käsin poikkikadut jakavat kaupunkia sekä toisaalta keskeisiä maamerkkejä ja nähtävyyksiä. Rooma on jaettu 22 kaupunginosaan, joista kolme sijaitsee Tiberin itäpuolella, mukaan lukien boheemikaupunginosa Trastiviere sekä Vatikaani. Nähtävyyksinä pidetyt kohteet sijaitsevat enemmän tai vähemmän tasaisesti eri kaupunginosissa.

Rooman historiallinen keskusta on tänä päivänä täynnä pieniä ja pidempiä katuja ja matkat kohtuullisen pitkiä, joskin käveltäviä. Suunnistamisen yhtenä käytännön  lähtökohtana voikin käyttää kaupungin keskusasemaa (Stazione Centrale), joka toimii sekä metron että paikallisbussien solmukohtana. Metrolinja A vie Vatikaaniin ja Pietarinaukiolle sekä Piazza del Spagnalle, jonka reunalla sijaitsevat Espanjalaiset Portaat, paikallisten kokoontumispaikka ja erinomainen tukipiste lähistön ostoskatujen sekä nähtävyyksien kiertelyyn, sekä Piazza del Popolle, joiden lähistöllä on paljon nähtävyyksiä. Linja B taas vie Colosseumille sekä Testaccioon, joka on toinen kaupungin yöelämän keskuksista. Bussien osalta karttoihin ja aikatauluihin ei ole luottamista – taksia valitessa on syytä varmistaa että se on virallinen (communale) ja että tariffi on säädetty oikein (1). Rooman liikenne yleensä ei ole sujuvimmasta päästä, parkkitilanteesta puhumattakaan.