Kirkot ja kristilliset monumentit
Roomassa lasketaan olevan yli 900 kirkkoa; kaupungin varhaisimmat kristilliset kirkot ovat kolmannelta ja neljänneltä vuosisadalta, ja usein basilikan muotoon rakennettuja. Basilika viittaa katettuun pylväskäytävään ja se yleistyi rakennuksen muotona kirkon ensimmäisten vuosisatojen aikana, yksinkertaisesti koska se tarjosi riittävät tilat seurakunnan kokoontumiselle, toisin kuin esikristillisen ajan temppelirakennukset, joissa rituaalitila sijaitsi yleensä ulkona. Monet basilikoista on rakennettu vanhojen temppelien paikalle, niiden rakennusmateriaaleja hyväksi käyttäen. Samoin useiden varhaisten basilikoiden paikalle on myöhemmin rakennettu toinen, suurempi kirkko.
Rooman uudemmista kirkoista valtaosa on barokkikirkkoja, Rooman ollessa barokkikaupunki, vastakohtana Firenzen renessanssi-yleiskuvalle. Renessanssiajalta periytyviä kirkkoja on jonkin verran, goottilaista arkkitehtuuria edustavia ilmeisesti vain yksi (sekin vain osittain) eli Dominikaanijärjestön pääpaikka Santa Maria sopra Minerva (’Pyhä Maria Minervan yläpuolella’), usein kaupungin kauneimpana pidetty kirkko.
Useat kirkoista ovat omistettuja Jumaläiti Marialle, korostaen kukin tiettyä lähestymistapaa Jumaläitiin sekä tämän eri aspekteja – siten ’sopra Minerva’ viittaa paitsi kirkon fyysiseen sijaintiin entisen Minervan temppelin yläpuolella, myös kirkon henkistä yhteyttä vanhaan roomalaiseen viisauden jumalattareen, sekä tämän kreikkalaiseen vastineeseen Atheneen ja edelleen Egyptin Isikseen, Pyhän Marian aspekteina. Ensimmäisten vuosisatojen aikana kristinusko vallitsi vanhojen jumalten rinnalla – lopullinen Santa Maria sopra Minerva -kirkon kristillistäminen tapahtui vasta keskiajalla.
Roomaan matkatessa on hyvä ymmärtää että kaikkien kirkkojen ensisijainen tehtävä liittyy kontemplaatioon ja merkitysten sisäiseen kirkastamiseen: temppelien ja kirkkojen paikat olivat ja ovat tarkoin valittuja – samoin niiden sisältämät patsaat ja pyhimysten kuvat, jotka korostavat tiettyä tarkoin rajattua sekä pyhimysten elämän ilmentämää tapaa lähestyä Jumalaa ja Kristusta. Siten patsaat ja taide kirkoissa toimivat ainakin lähtökohtaisesti kontemplaation apuvälineinä siinä missä kirkon nimi tai sen sijaintikin. Samoin rakennusaineet, arkkitehtuuriin sisällytetty geometria sekä valon lähteet ja sen taittuminen ovat tarkoin harkittuja, ikään kuin jo itsessään kontemplaatiosta ja jumalyhteydestä syntyneitä – esimerkiksi valoon liittyvien ratkaisujen ensisijainen merkitys on kirkon olemuksen ja merkitysten kirkastamisessa, sen kokemisessa ’Jumalan valossa’, valaistusfunktiota tietysti unohtamatta.
Rooman kirkkojen sisältämän taiteen rahoituksesta vastasi yleensä Pyhä Istuin, toisin kuin vaikka Firenzessä jossa Medicien suku toimi mesenaattina. Siten kirkkotaide oli myös yksi keskeinen elementti kristinuskon politisoitumisessa; roomalaiseen ja roomalaiskatoliseen uskoon sekä kirkkoon erityisesti Italiassa sisältyykin vahva viesti suhteessa uskon ja kristillisyyden esteettiseen ja aistilliseen ulottuvuuteen – Rooma ja sen kirkot sinänsä toimivat eräänlaisena tiekarttana joiden avulla voi seurata kristinuskon evoluutiota katakombeista ja alkuseurakunnista uskontojen yhteiselon ajan kautta aina renessanssin ajan merkitysten uudelleen löytämisen aikakauteen ja edelleen kohti nykyaikaa. Kirkoissa heijastuvat näiden vaiheiden lisäksi myös kirkon ja uskon elävä todellisuus keskellä yhteiskuntaa, sen pyrkimys saattaa uskon piiriin myös ne elämänalueet jotka eivät suoranaisesti mielly uskonnollisiksi. Ja koko prosessia ja uskon puhtautta valvoo Vatikaanista ja Pietarinkirkosta käsin Pyhä Istuin. Kristinuskon elävän todellisuuden etsijälle Rooma tarjoaa lähes kaiken.