Roomaan

Roomasta on monta sanontaa ja tarinaa. Se kiehtoi ihmisiä jo muinoin ja kiehtoo yhä. Aloitetaan tarkastelemalla mitä väitteiden ja sanontojen takana on.

Ikuinen Kaupunki.

Rooma on perustettu vuoden 750 paikkeilla ennen ajanlaskumme alkua. Siis melkein 2800 vuotta sitten. Se oli siis ikivanha on jo ajanlaskun alussa. Eikä vain vanha vaan suurkaupunki jo silloin. Yli 2000 vuoden jaksoon mahtuu monta vaihetta. Kaupungin ja sen ympäristön hävitystä gallialaisten, vandaalien, hunnien ja frankkien toimesta. Väliin mahtuu muutaman sadan vuoden ajanjakso, jolloin Rooma hallitsi koko maailmaa. Ainakin sitä osaa, jonka oli jaksanut vallata. Sen jälkeen keskiaika ja toimiminen kristityn maailman keskuksena, paavin kaupunkina.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Roomalaiset tunnetaan historiassa paitsi hyvinä sotilaina, niin myös taitavina rakentajina. Rooman vallan aikana syntyi kattava tieverkosta, jonka keskipisteen oli Rooma. Tietä pitkin pitkin kulkivat Rooman sotajoukot kaukaisiin maihin valloittamaan tai lähemmäs kukistamaan kapinoita. Provinsseista kuljetettiin kauppatavaraa ja elintarvikkeita miljoonakaupungin tarpeisiin.

Nykypäivän Rooman liikenneruuhkissa tulee mieleen, että muutaman tien voisi rakentaa kaupungista poiskin päin. Liikenneruuhkat ovat heijastusta menneisyydestä. Metroverkko ei ole kovin kattava, koska historialliset kohteet ovat yleisesti rauhoitettu rakennus ja kaivuutöiltä. Rooman kohdalla se merkitsee, että juuri missään ei sovi kaivaa.

Avoin kaupunki

Toisen maailmansodan aikana Rooma julistettiin avoimeksi kaupungiksi. Julistaminen tarkoittaa sitä, että kaupungissa ei ole sotilaallista toimintaa eli sitä ei tarvitse valloittaa. Julistamisella pyritään suojelemaan kaupunkia ja sen asukkaita sodan hävitykseltä. Samoin toimittiin Pariisin, Brysselin ja Ateenan kohdalla.

10 Replies to “Roomaan

  1. No johan löytyi suomalaiseen makuun kirjoitettu Rooma-sivusto, josta löytyy kaikki se keskivertoturistin kaipaama tietous ja parhaat vinkit. Tämä on loistavaa luettavaa myös niille, jotka eivät aio matkustaa mutta haluavat tietää ikuisesta kaupungista enemmän. Mukavan huumorisesti kirjoitettuja artikkeleita, joita jaksaa lukea!

  2. Hello

    CAREDOGBEST™ – Personalized Dog Harness. All sizes from XS to XXL. Easy ON/OFF in just 2 seconds. LIFETIME WARRANTY.

    Click here: caredogbest.com

    The Best,

    Morris
    Roomaan | Matkalla Roomaan

  3. best work received. i am really pleased with my qualities and will be using my job once more in future. It was performed in a great means, My shows valued it. He suches as the way in which it was done. very good essay and alsohttps://matlabprog.com/]”>Matlab Assignment Help terrific, strong creating thanks men for aiding me

  4. Hey

    Full Body Resistance Band Kit – The best and cheapest athletic gear available on the market today.
    Do a full body workout from the comfort of your home. You don’t even need a gym anymore!

    Save 50% OFF + FREE Worldwide Shipping
    Shop Now: ametathletics.online

    Sincerely,

    Lesli

  5. Hey there

    LEARN HOW PawSafer™ CAN SAFELY TRIM YOUR DOG’S NAILS IN NO TIME FROM HOME.

    Get it while it’s still 50% OFF + FREE Shipping

    Buy here: pawsafer.shop

    Enjoy,

    Jessica

  6. Hello there

    The New Powerful LED Flashlight is The Perfect Flashlight For Any Situation!

    The 3,000 Lumens & Adjustable Zoom gives you the wide field of view and brightness other flashlights don’t have.

    50% OFF + Free Shipping! Get it Now: linterna.shop

    Have a great time,

    Rodney

  7. Good day

    Defrost frozen foods in minutes safely and naturally with our THAW KING™.

    50% OFF for the next 24 Hours ONLY + FREE Worldwide Shipping for a LIMITED time.

    Buy now: thawking.online

    Thanks and Best Regards,

    Azucena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.