Colosseum

Colosseum valmistui ensimmäisellä vuosisadalla jaa. gladiaattoritaisteluiden ja spektaakkeleiden näyttämöksi. Oman aikansa kulttuurien sulatusuunina Rooma ja roomalaisuus sulautti itseensä valtavia määriä erilaisia perinteitä, uskomuksia ja tietoa. Colosseum toimi tämän prosessin konkreettisena ilmentäjänä, näytteenä roomalaisuuden ja valtakunnan voimasta; kaukaisten maiden eläimet ja soturit astuivat kansalaisten eteen valmiiksi voitettuina, joutuen kuitenkin näyttelemään uudelleen näytelmän jonka kautta heistä/niistä oli tullut osa Rooman vitaalista mahtia –eli yleensä taistelemaan henkensä edestä ja lopulta kuolemaan.

Aivan kuten orjien omistaminen oli Rooman kansalaisen oikeus ja velvollisuus, heidän päästessään omistustensa kautta suoraan yhteyteen valtakunnan mahtiin ja sen perustana olevaan sivistykselliseen ylivertaisuuteen, sitä samalla vahvistaen, olivat Colosseumin näytökset osa roomalaisuuden ydintä – niiden kautta valtakunnan mahti tuli kerralla kansan nähtäville, orjien, gladiaattorien ja villieläinten astellessa loputtomana jonona Colosseumin pätsiin. Colosseum olikin tavallaan oman aikansa Molokin Kita, veriuhri jumalille jotka nostivat Rooman maailman keskukseksi, jatkuva brutaali näytelmä joka asettui osaksi koko roomalaisuuden vitaalista perustaa ja sen kollektiiviseksi rakennusaineeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.